FI/Prabhupada 0138 - Jumala on niin ystävällinen, että hän antaa teille mitä vaan pyydättekin



Ratha-yatra -- Philadelphia, July 12, 1975

Hyvät naiset ja herrat, aivan aluksi haluan kiittää teitä tämän suuren kaupungin Philadelphian asukkaita. Te olette niin ystävällisiä ja innokkaita ottamaan osaa tähän liikkeeseen. Olen siis teille suuressa kiitollisuudenvelassa. Olen erityisen paljon kiitollisuudenvelassa amerikkalaisille pojille ja tytöille, jotka auttavat minua niin paljon tämän Kṛṣṇa tietoisuus -liikkeen levittämisessä länsimaissa. Minun henkinen mestarini määräsi minut saarnaamaan Kṛṣṇa tietoisuutta länsimaissa, joten vuonna 1965 tulin ensi kertaa New Yorkiin. Sitten vuonna 1966 tämä yhteisö rekisteröitiin virallisesti New Yorkissa ja vuodesta 1967 saakka tämä liike on toiminut säännöllisellä pohjalla Amerikassa, Euroopassa, Kanadassa ja Tyynen Valtameren eteläosissa, Australiassa sekä kautta koko maailman.

Minä voin siis kertoa teille hiukan tästä liikkeestä, Kṛṣṇa tietoisuudesta. Kṛṣṇa, tämä sana tarkoittaa kaikkia puoleensavetävää. Kṛṣṇa vetää puoleensa kaikkia eläviä olentoja eikä ainoastaan ihmisiä vaan jopa eläimiä, lintuja, mehiläisiä, puita, kukkia, hedelmiä ja vettä. Se on kuva Vṛndāvanasta. Tämä on aineellinen maailma. Meillä ei ole kokemusta henkisestä maailmasta, mutta me voimme saada väläyksen siitä ideasta mitä on henki ja mitä on aine. Koettakaa vaan ymmärtää elävän ihmisen ja kuolleen ruumiin välinen ero. Kuollut ruumis tarkoittaa sitä, että heti kun elävä voima kehossa on kadonnut niin siitä tulee kuollutta ainetta, hyödytöntä ja heti kun siellä on elävä voima niin keho on hyvin tärkeä. Siispä niinkun koemme tässä kehossa niin on olemassa jotakin, joka on kuollutta materiaa ja jotakin joka on elävää voimaa ja samoin on olemassa kaksi maailmaa: aineellinen maailma ja henkinen maailma. Jokainen meistä elävistä olennoista kuulumme henkiseen maailmaan. Me emme kuulu aineelliseen maailmaan. Tavalla tai toisella me olemme nyt yhteydessä tämän aineellisen maailman ja aineellisen kehon kanssa. Jonka seurauksena tapahtuu niin, että vaikka me olemme ikuinen elävä voima niin johtuen meidän yhteydestämme tähän aineelliseen kehoon meidän on kärsittävä neljät kärsimykset: syntymä, kuolema, sairaus ja vanhuus. Ne meidän on käytävä läpi.

Tässä aineellisessa maailmassa me saamme yhdenlaisen kehon ja se päättyy tietyssä vaiheessa. Aivan niin kuin mikä vain aineellinen asia. Otetaan esimerkkinä vaikka teidän vaatteenne. Olette pukeutunut tietynlaisiin vaatteisiin, mutta kun ne ovat kuluneet niin niistä ei ole hyötyä. Heitätte ne siis pois ja otatte toiset vaatteet. Tämä aineellinen keho on siis henkisen elävän voiman vaate, mutta koska me olemme kiintyneet tähän aineelliseen maailmaan niin me tahdomme nauttia tästä aineellisesta maailmasta ja me saamme eri tyyppisiä kehoja. Kehoa kuvataan Bhagavad-gītā:ssa koneeksi. Se onkin itse asiassa kone, tämä keho. Bhagavad-gītā:ssa sanotaan,

īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ
hṛd-deśe 'rjuna tiṣṭhati
bhrāmāyān sarva-bhūtāni
yantrārūḍhāni māyayā
(BG 18.61)

Me elävät olennot siis haluamme. "Ihminen päättää. Jumala säätää." Jumala on hyvin ystävällinen. Hän täyttää kaikki toiveenne. Huolimatta siitä, että Hän sanookin "Nämä aineelliset halut eivät milloinkaan tule tyydyttämään teitä" niin me vain haluamme. Siitä syystä Jumala, Kṛṣṇa antaa meille eri tyyppisiä kehoja täyttämään erilaisia halujamme. Tätä kutsutaan aineelliseksi, ehdollistuneeksi elämäksi. Tätä kehoa, kehon vaihtumista halujen perusteella kutsutaan kehitysprosessiksi. Kehityksen kautta me tulemme ihmismuotoiseen kehoon läpi lukuisten miljoonien erilaisten kehojen. Jalajā nava-lakṣāṇi sthāvarā lakṣa-viṁśati. Me kuljemme läpi 900,000:n vedessä elävän lajin. Samalla tavalla kuljemme kahden miljoonan elämänmuodon läpi kasveina, puina. Tällä tavalla luonnon tavalla luonto tuo meidät tähän ihmismuotoiseen elämään vain kehittämään tai herättämään tietoisuutemme. Luonto tarjoaa meille mahdollisuuden "Mitä haluat nyt tehdä? Nyt sinulle on hiukan kehittynyt tietoisuutta. Haluatko nyt palata taas kehitysprosessiin vai haluatko mennä korkeammille planeettajärjestelmille vai haluatko mennä Jumalan, Kṛṣṇan luokse vai haluatko pysytellä yhä täällä?" Meillä on nämä vaihtoehdot. Se todetaan Bhagavad-gītā:ssa,

yānti deva-vratā devān
pitṛn yānti pitṛ-vratāḥ
bhūtejyā yānti bhūtāni
mad-yājīno 'pi yānti mām
(BG 9.25)

Valitkaa nyt. Jos te haluatte mennä korkeammille planeettajärjestelmille niin te voitte mennä. Jos te haluatte jäädä tänne keskiplaneettajärjestelmään niin voitte tehdä niin. Jos haluatte mennä alemmille planeettajärjestelmille niin voitte tehdä niinkin ja jos te haluatte mennä Jumalan, Kṛṣṇan luokse niin senkin te voitte tehdä. Se on teidän valintanne. Mikä on siis erona tämän aineellisen maailman, korkeampien planeettajärjestelmien ja alempien planeettajärjestelmien välillä ja mikä on henkinen maailma? Henkinen maailma merkitsee, ettei ole aineellista kulutusta. Kaikki on henkeä, kuten kerroin teille. Kaikki puut, kukat, hedelmät, vesi ja eläimet ovat henkisiä. Ei siis ole tuhoutumista. Se on ikuista, joten jos te haluatte mennä henkiseen maailmaan niin te voitte saada tämän tilaisuuden nyt tässä ihmismuotoisessa elämässä ja jos te haluatte pysytellä tässä aineellisessa maailmassa niin senkin te voitte tehdä.