FI/Prabhupada 0068 - Jokaisen on tehtävä töitä
Lecture on SB 6.1.45 -- Laguna Beach, July 26, 1975
Nitai: "Tässä elämässä jokaisen on nautittava tai kärsittävä suhteessa tekojensa laatuihin olivat ne hurskaita tai ei ja samalla tavalla henkilö suorittaa ne seuraavassa elämässään. Sama henkilö samaan pisteeseen samalla tavalla kärsien tai nauttien karmansa tuloksellisista toimista."
Prabhupāda:
- yena yāvān yathādharmo
- dharmo veha samīhitaḥ
- sa eva tat-phalaṁ bhuṅkte
- tathā tāvad amutra vai
- (SB 6.1.45)
Olemme siis keskustelleet edellisessä säkeessä, dehavān na hy akarma-kṛt. Jokaisen, jolla on tämä aineellinen keho on tehtävä töitä. Kaikkien on tehtävä töitä. Teidän on tehtävä töitä myös henkisessä kehossa. Aineellisessa kehossa teidän on myös toimittava. Näin on, koska sielu on kaiken toiminnan periaate. Sielu on elävä voima ja siksi hän on kiireinen. Elävä keho ilmenee liikkeenä. Tehdään työtä. Ei voida istua hiljaa. Bhagavad-gītāssa sanotaan "Ei ole mahdollista olla toimimatta hetkeäkään." Se on merkkinä siitä, että olemme eläviä olentoja. Siispä toimiminen riippuu kunkin hetkisestä kehosta. Koira juoksee ja ihminenkin juoksee, mutta ihminen kuvittelee olevansa hyvin edistynyt olento, koska juoksee autoaan ajamalla. Molemmat juoksevat, mutta ihmisellä on tietyn tyyppinen keho, jolla hän voi valmistella käyttöönsä ajoneuvon tai polkupyörän, jolla voi juosta. Hän kuvittelee, että "Juoksen kovemmalla nopeudella kuin koira. Olen siis sivistynyt. Tämä on nykyajan mentaliteetti. Hän ei tiedä mikä on erona viidenkymmenen mailin tuntinopeudella juoksemisen, viiden mailin, viiden tuhannen mailin tai viiden miljoonan mailin tuntinopeuksilla juoksemisen välillä. Avaruus on ääretön, vaikka saavuttaisitte minkä tahansa nopeuden niin se on silti riittämätön. Se ei siis ole elämää kun sanotaan "Koska voin juosta koiraa nopeammin niin olen sivistynyt."
- panthās tu koṭi-śata-vatsara-sampragamyo
- vāyor athāpi manaso muni-puṅgavānāṁ
- so 'py asti yat-prapada-sīmny avicintya-tattve
- govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi
- (Bs. 5.34)
Meidän nopeutemme... Mitä siitä? Koska tahdomme matkustaa tiettyyn päämäärään, siksi nopeutemme on mitä se on. Todellinen päämäärämme on kuitenkin on Govinda, Viṣṇu ja: na te viduḥ svārtha-gatiṁ hi viṣṇu. He juoksevat eri nopeuksilla, mutta eivät tiedä minne ovat menossa. Meidän maassamme on eräs suuri runoilija, Rabindranath Tagore, joka kirjoitti yhden artikkelin. Minä luin sen kun hän oli Lontoossa. Teidän länsimaissanne moottoriajoneuvot kulkevat kovalla vauhdilla. Niinpä Rabindranath Tagore, joka oli runoilija ajatteli "Näiden englantilaisten maa on niin pieni ja he juoksevat niin lujaa, että putoavat pian mereen." Hän huomautti sillä tavoin. Miksi he juoksevat niin lujaa? Samalla tavalla mekin juoksemme lujaa matkalla helvettiin. Tämä on meidän asemamme, koska emme tunne päämääräämme. Jos en tiedä minne päin menen ja ajan autollani täyttä vauhtia niin mitä siitä seuraa? Onnettomuus siitä seuraa. Meidän on tiedettävä minne juoksemme. Juokseminen merkitsee samaa kuin joki, joka virtaa voimakkaasti valuen eteenpäin päämääränään meri. Kun joki tulee mereen niin se on saavuttanut päämääränsä. Samalla tavalla meidänkin on tunnettava päämäärämme. Päämäärämme on Viṣṇu, Jumala. Olemme Jumalan osasia. Tavalla tai toisella olemme langenneet tänne aineelliseen maailmaan. Sen vuoksi elämämme päämääränä on palata takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Se on meidän päämäärämme. Ei ole olemassa muuta päämäärää. Siispä Kṛṣṇa tietoisuus -liike opettaa, että "Asettakaa elämällenne päämäärä." Ja mikä on se elämän päämäärä? "Takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Kuljette tällä puolella ja vastapuolella, kuljette kohti helvetin puolta. Se ei ole päämääränne. Kulkekaa tällä puolella takaisin Jumaluuteen." Se on meidän propagandamme.