FI/Prabhupada 0017 - Aineellinen energia ja henkinen energia



Lecture on Sri Isopanisad, Mantra 1 -- Los Angeles, May 2, 1970

Maailmassa toimii siis kaksi energiaa: henkinen energia ja aineellinen energia. Aineellinen energia merkitsee näitä kahdeksaa erilaista aineellista elementtiä. Bhūmir āpo 'nalo vāyuḥ: (BG 7.4) maa, vesi, tuli, ilma, taivas, mieli, älykkyys ja ego. Nämä ovat kaikki aineellisia elementtejä. Ne ovat hienojakoisempia ja hienojakoisempia ja toisaalta karkeampia ja karkeampia. Samalla tavalla kuin vesi on hienojakoisempaa kuin maa niin tuli on hienojakoisempaa kuin vesi. Ilma puolestaan on tulta hienojakoisempaa. Sitten taivas, toiselta nimeltään eetteri on ilmaa hienojakoisempaa. Samalla tavalla älykkyys on hienojakoisempaa kuin eetteri tai toisella tavalla ilmaistuna mieli on eetteriä hienompi. Mieli... tiedättekö, olen käyttänyt joitakin kertoja esimerkkinä mielen nopeutta. Voitte kulkea sillä tuhansia maileja sekunnissa. Siispä mitä hienojakoisempiin elementteihin tullaan niin sitä voimakkaammaksi ne muuttuvat. Samalla tavalla tavoittaessanne lopulta henkisen puolen, hienojakoisemman, josta kaikki on lähtöisin niin se on hyvin voimakas. Sellaista on henkinen energia. Se on kerrottu Bhagavad-gītāssa.

Mitä se henkinen energia on? Se henkinen energia on tämä elävä olento. Apareyam itas tu viddhi me prakṛtiṁ parā (BG 7.5). Kṛṣṇa sanoo "Nämä ovat aineellisia energioita. Näiden tuolla puolen on toinen henkinen energia." Apareyam. Aparā merkitsee vähempiarvoista. Apareyam. "Kaikki nämä mainitut aineelliset elementit ovat vähempiarvoisia energioita ja tämän tuolla puolen on ylhäisempi energia, oi rakas Arjuna." Mikä se on? Jīva-bhūta mahā-bāho "Nämä elävät olennot." Ne ovat myös energiaa. Me elävät olennot olemme myös energiaa, mutta ylempää energiaa. Miksi ylempää? Koska yayedaṁ dhāryate jagat (BG 7.5) Ylempi energia hallitsee alempaa energiaa. Aineella ei ole voimaa. Suuri lentokone, hieno laite lentää taivaalla ja se on tehty aineellisista osista, mutta ellei henkinen energia eli lentäjä ole läsnä niin se on hyödytön. Hyödytön. Tuhansia vuosia suihkukone voi seisoa lentokentällä. Se ei lennä minnekään ellei lentäjä, pieni henkisen energian hiukkanen tule ja kosketa sitä. Mikä siis on hankaluus Jumalan ymmärtämisessä? Niin yksinkertainen asia, että jos tällainen valtava kone... On olemassa niin paljon suuria koneita eivätkä ne voi liikkua ilman henkisen energian kosketusta eli ilman ihmisolentoa tai elävää olentoa. Miten odotatte koko tämän materiaalisen energian toimivan automaattisesti tai ilman jonkinlaista hallintaa? Miten voitte argumentoida sen suuntaisesti? Se ei ole mahdollista. Siitä johtuen luokaltaan vähemmän älykkäät henkilöt eivät kykene ymmärtämään miten Korkein Herra hallitsee tätä aineellista energiaa.