FI/Prabhupada 0257 - Jumalan lakeja ei voi kukaan ylittää



Lecture -- Seattle, September 27, 1968

Ohjelmamme on siis palvoa Jumaluuden Alkuperäistä Korkeinta Henkilöä Kṛṣṇaa. Govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi. Tässä aineellisessa maailmassa kaikki yrittävät saavuttaa onnellisuutta ja vapautua huolista. Kaksi asiaa on käynnissä, yritystä. On eri menetelmiä. Aineellinen menetelmä on täysin absurdi. Se on jo todistettu. Ei mikään määrä aineellista hyvää tai niin-kutsuttua onnea kykene antamaan meille kaipaamaamme todellista onnea. Se ei ole mahdollista. Sitten on olemassa muitakin menetelmiä. On kolmenlaisia kurjuuksia, jotka johtuvat aineellisesta ehdollistuneesta elämästämme: ādhyātmiset, ādhibhautiset, ādhidaiviset. Ādhyātmiset tarkoittavat kehoon ja mieleen liittyviä. Niin kuin on tämän kehonkin aineenvaihdunnassa jotain epäjärjestystä, me saamme kuumeen, hiukan kipuja, päänsärkyä. Voi olla niin monia asioita, joten tällaisia kurjuuksia kutsutaan ādhyātmisiksi eli kehoon liittyviksi ja toinen osa tätä ādhyātmista kurjuutta johtuu mielestä. Ajatellaan vaikka, että olen kärsinyt suuren menetyksen. Mieleni ei siis ole hyvässä kunnossa. Tämäkin on siis kärsimystä, joten kehon sairas tila tai jokin mielen tyytymättömyys ovat kurjuuksia. Sitten vielä ādhibhautiset kärsimykset kärsitään toisten elävien olentojen vuoksi. Niin kuin me ihmisolennot lähetämme miljoonia eläinparkoja päivittäin teurastamoihin. Ne eivät voi ilmaista kärsimystään, mutta tätä sanotaan ādhibhautiseksi eli toisten elollisten aiheuttamiksi kärsimyksiksi. Samoin on meidänkin kärsittävä toisten elävien olentojen aiheuttamista kärsimyksistä.

Tarkoitan, että Jumalan lakia ette voi ylittää. Voitte siis piiloutua aineellisilta laeilta, valtion laeilta, mutta Jumalan laeilta ette. Niille on niin monia todistajia. Aurinko on todistajanne, kuu on todistajanne, päivä on todistajanne, taivas on todistajanne. Miten voisitte siis ylittää Herran laatimat lait? Tämä aineellinen luonto on siten rakentunut, että meidän pitää kärsiä. Ādhyātmisia eli kehoon liittyviä, mieleen liittyviä sekä muiden elävien olentojen aiheuttamia kärsimyksiä ja sen lisäksi ādhidaivisia. Ādhidaivisia niin kuin joku, joka on aaveen jahtaama ja aave on hyökännyt hänen kimppuunsa. Kummitusta ei voida nähdä, mutta ihminen kärsii sekavuudesta ja puhuu jotain hölynpölyä. Tai tapahtuu nälänhätä, maanjäristys, sota, tauteja tai niin monia erilaisia asioita. Kärsimykset ovat siis aina kanssamme, mutta me yritämme sopeutua tilanteisiin paikkailemalla tilannetta. Kärsimyksiä on aina. Jokainen yrittää päästä eroon kärsimyksistä, se on totuus. Koko olemassaolon kamppailu pyrkii pääsemään pois kärsimyksien keskeltä, mutta on olemassa erilaisia keinoja siihen. Joku sanoo, että teidän tulisi pyrkiä pois kärsimyksistä tällä tavoin ja toinen sanoo toisella tavoin. Niinpä nykytiedemiehet, filosofit, ateistit tai teistit, tulokselliset työskentelijät ja vaikka kuinka monet erilaiset henkilöt neuvovat kukin omalla tavallaan. Kṛṣṇa tietoisuus -liikkeen mukaan voitte päästä pois kaikista kärsimyksistä jos te vain vaihdatte tietoisuutenne luonnetta, siinä kaikki. Se on Kṛṣṇa tietoisuutta. Kuten olen opettanut joitakin kertoja esimerkillä. Kaikki kärsimyksemme johtuvat tiedon puutteesta, tietämättömyydestä. Sellainen tieto voidaan saavuttaa seurustelemalla hyvien auktoriteettien kanssa.