FI/Prabhupada 0015 - Minä en ole tämä keho
Lecture on BG 9.34 -- New York, December 26, 1966
Sielun ilmenemisestä, sen läsnäolosta on kuusi merkkiä. Kasvu on eräs tärkeimmistä. Siis kasvu. Heti, kun sielu on poistunut kehosta, kehossa ei tapahdu kasvamista. Jos lapsi kuolee, voi, lapsessa ei tapahdu enää kasvamista. Voi, lapsen vanhemmat sanovat silloin lapsen ruumiin olevan heille tarpeeton: "Heittäkää se pois." Herra Kṛṣṇa antoikin Arjunalle ensimmäisen esimerkin: "Älä ajattele henkisen kipinän, joka on kehon sisällä, muuttuvan; kipinän, jonka läsnäolon ansiosta keho kasvaa lapsesta pojaksi, pojasta nuoreksi, nuoresta vanhuuteen. Niinpä, kun tämä keho muuttuu hyödyttömäksi, sielu poistuu, kenenkään sitä havaitsematta, tästä kehosta." Vāsāṁsi jīrṇāni yathā vihāya (BG 2.22). Juuri kuten luovumme vanhoista vaatteista ja otamme käyttöön toiset, uudet vaatteet, vastaavasti me otamme vastaan uuden kehon. Ja me otimme vastaan uuden kehon, eikä se perustunut omaan valintaamme. Sen valinta riippuu luonnon laista. Kehon valituksi tuleminen on riippuvainen luonnon laista. Ette voi sanoa sitä kuolemanne hetkellä, mutta voitte ajatella asiaa. Tarkoitan, että voidaan sanoa yksilöllisyyden ja valinnan tahdon olevan olemassa. Yaṁ yaṁ vāpi smaran loke tyajaty ante kalevaram (BG 8.6). Juuri kuolemanne hetkellä, mentaliteettinne, se miten ajatuksenne kehittyvät silloin, sen mukaisesti te tulette saamaan seuraavan syntymänne uuteen kehoon. Siispä älykkään ihmisen, joka ei ole aivan hullu, hänen tulisi ymmärtää, ettei hän ole tämä keho. Se on aivan ensimmäinen asia. "Minä en ole tämä keho". Sitten hän kykenee ymmärtämään sen, mikä on hänen velvollisuutensa. Mikä on hänen velvollisuutensa, henkisieluna?
Hänen velvollisuutensa, joka todetaan Bhagavad-gītāssa, Yhdeksännen Luvun viimeisessä säkeessä, se velvollisuus on kerrottu olevan man-manā bhava (BG 9.34), te ajattelette jotakin. Jokainen meistä ruumiillistuneista olennoista ajattelee jotakin. Ette te voi olla hetkeäkään ajattelematta jotakin. Se ei ole mahdollista. Niinpä tämä on velvollisuutenne. Ajatelkaa Kṛṣṇaa. Ajatelkaa siis Kṛṣṇaa. Teidän on pakko ajatella jotakin. Mitä vahinkoa siitä on, jos ajattelette Kṛṣṇaa? Kṛṣṇalla on kovin monia aktiviteetteja, niin monenlaista kirjallisuutta, ja niin monia asioita. Kṛṣṇa tulee tänne. Meillä on lukuisia, lukuisia eri kirjoja. Jos tahdotte ajatella Kṛṣṇaa, me voimme toimittaa teidän luettavaksenne niin paljon kirjallisuutta ettette saa luettua niitä loppuun koko elämänne aikana, vaikka lukisitte kaksikymmentäneljä tuntia. Joten Kṛṣṇan ajatteleminen, se riittää. Ajatelkaa Kṛṣṇaa. Man-manā bhava.
Voi, minä voin ajatella sinua. Ihan niin kuin henkilö joka palvelee jotain pomoa. Hänhän ajattelee jatkuvasti sitä pomoaan. "Voi, minun on mentävä sinne kello yhdeksän tai se pomo ei tykkää." Hän ajattelee jotakin tavoitetta. Sellainen ajattelu ei tässä kelpaa. Siksi Hän sanoo, bhava mad-bhaktaḥ (BG 9.34). "Ajattele vain Minua rakkaudella." Kun ajatellaan herraa, tarkoitan, että kun palvelija ajattelee herraansa, ei siinä ole mukana rakkautta. Hän ajattelee rahaa, luullen saavansa pennejä ja killinkejä. "Jos minä en mene toimistooni tasan yhdeksältä, olen myöhässä, ja menetän varmasti kaksi dollaria." Niin ollen, hän ei ajattele oikeasti herraansa, vaan hän ajattelee niitä taalojaan, pennejään ja killinkejään. Siispä, sellainen ajattelu ei pelasta sinua. Siksi Hän sanoo, bhava mad-bhaktaḥ. "Ryhdy sinä vain Minun bhaktakseni. Sitten se, miten sinä ajattelet Minua, on hyvä." Ja mitä on se bhakti? Mad-bhaktaḥ.
Antaumusta... Antaumus merkitsee palvelemista. Mad-yājī (BG 9.34). Tee sinä jotain palvelusta Herralle. Ihan niin kuin me olemme aina täällä tekemässä jotakin. Aina kun te tulette tänne, huomaatte meidän tekevän joitakin velvollisuuksia. Eli olemme keksineet jonkin velvollisuuden. Ajatelkaamme vain Kṛṣṇaa.