FI/Prabhupada 0249 - Kysymys tuotiin esille: Miksi on sotaa?
Lecture on BG 2.6 -- London, August 6, 1973
Joten ei ole puhettakaan ettäkö Arjuna miettisi taistellako vaiko ei. Kṛṣṇa oli valtuuttanut sen; joten taistelun oli tapahduttava. Kuten silloin kun puhuimme, kävelimme, esitettiin kysymys, "Miksi sotaa on?" Ei se ole kovin vaikea asia ymmärtää koska meillä jokaisella on taisteluhenkeä. Lapsetkin tappelevat, kissat ja koiratkin, samoin linnut ja muurahaiset. Me olemme nähneet sen. Mikseivät siis ihmisetkin? Taisteluhenki on olemassa. Se on eräs elämän olemassaolon merkeistä. Taistelu. Milloin siis tulisi taistella? Tietenkin nykyaikana, ahneet poliitikot taistelevat. Mutta Veedisen sivistyksen mukaan taistelu merkitsee dharma-yuddhaa. Uskonnollisilla periaatteilla. Ei poliittisten ajatusten oikkujen, ismien perusteella.
Niinkuin nytkin kaksi poliittista puoluetta, kommunistit ja kapitalistit, taistelevat. He yrittävät välttää pelkkää taistelua, mutta taistelu vain jatkuu. Heti kun Yhdysvallat menee jonnekin alueelle, menee Venäjäkin välittömästi. Viimeisimmässä taistelussa Intian ja Pakistanin välillä, heti kun presidentti Nixon lähetti seitsemännen laivaston Intian valtamerelle, Bengalin lahteen, melkein Intian edustalle... Tämä oli laitonta. Mutta hyvin pöyhkeä, Amerikka. Joten lähettivät seitsemännen laivueen, ehkä osoittaakseen myötätuntoa Pakistania kohtaan. Mutta välittömästi meidän Venäläiset ystävämmekin ilmestyivät sinne. Ja siitä seurasi, että Amerikan oli palattava takaisin. Muussa tapauksessa uskon, että Amerikka olisi hyökännyt Pakistanin puolesta. Joten tällaista tapahtuu jatkuvasti.
Taistelua ette voi lopettaa. Monet ihmiset yrittävät lopettaa sodan. Se on mahdotonta. Se on humpuukiajatus. Niin ei pidä oleman. Koska taisteluhenki elää jokaisessa. Se on elävän olennon merkki. Jopa lapset, joilla ei ole politiikkaa, eikä vihamielisyyksiä, tappelevat viisi minuuttia; sitten ovat taas ystäviä. Siispä taisteluhenki on olemassa. No, miten sitä tulisi käyttää hyödyksi? Meidän Kṛṣṇa tietoisuus -liikkeemme on olemassa. Me sanomme, tietoisuus. Emme sano, "Lakatkaa taistelemasta" tai "Tehkää niin, näin noin," ei. Kaikki tulisi tehdä Kṛṣṇa tietoisuudessa. Se on propagandaamme. Nirbandha-kṛṣṇa-sambandhe. Mitä teettekin, sillä on oltava jokin yhteys Kṛṣṇan tyytyväisyyteen. Jos Kṛṣṇa on tyytyväinen, toimitte. Sitä on Kṛṣṇa tietoisuus. Kṛṣṇendriya tṛpti vāñchā tāra nāma prema (CC Adi 4.165). Tämä on rakkautta. Kuten kun rakastatte jotakuta; rakkaanne vuoksi te voitte tehdä mitä vain, ja joskus teemmekin. Samoin, sama asia pitäisi siirtää Kṛṣṇa. Siinä kaikki. Yrittäkää kouluttaa itseänne miten rakastaa Kṛṣṇaa ja toimia vain Kṛṣṇan tähden. Tämä on elämän täydellistyminen.
Sa vai puṁsāṁ paro dharmo yato bhaktir adhokṣaje (SB 1.2.6). Bhakti tarkoittaa palvelua, bhaja-sevāyām. Bhaj-dhātu, sitä käytetään palvelutarkoituksessa, bhaja. Ja bhaja, on olemassa sanskritin kielioppisääntö, kti-pratyaya, sen tekemiseksi substantiiviksi. Tämä on verbi. Joten on olemassa pratyayoja, kti pratyaya, ti pratyaya, monia pratyayoja. Joten bhaj-dhātu kti, bhaktin kanssa samanarvoista. Siispä bhakti merkitsee Kṛṣṇan ilahdutamista. Bhaktia ei voida soveltaa kehenkään muuhun. Jos joku sanoo, että "Minä olen Kālīn, jumalatar Kālīn, palvoja," se ei ole bhaktia; se on liiketoimi. Koska palvoittepa ketä hyvänsä puolijumalaa, sen takana on aina jokin tarkoitus. Yleensä ihmiset ryhtyvät Kālī jumalattaren palvojiksi lihaa syödäkseen. Se on heidän tarkoituksenaan. Veedisessä kulttuurissa lihansyöjiä on neuvottu että "Älkää syökö lihaa joka on ostettu teurastamosta tai torilta." Tämä menetelmä ei itse asiassa ollut käytössä missään, että ylläpidettiin teurastamoja. Tämä on viime aikojen keksintö.
Puhumme joskus kristittyjen herrasmiesten kanssa, ja kun me kysymme että "Herra Kristus sanoo, 'Älä tapa'; miksi te tapatte?" he tarjoavat todisteita että "Kristuskin söi joskus lihaa." Joskus Kristus söi lihaa, hyvä on, mutta sanoiki Kristus että "Ylläpitäkää isoja, isoja teurastamoja ja jatkakaa lihansyöntiä?" Eikö enää ole maalaisjärkeä? Kristus voi olla syönyt. Joskus hän... Jos ei ollut, mitään syötävää, mitä olisikaan voinut tehdä? Se on toinen asia. Suuressa nälässä, kun ei ole muuta ruokaa kuin liha... Se aika vielä tulee.
Tänä aikakautena, Kali-yugan, viljan määrä vähenee. Se todetaan Śrīmad-Bhāgavatamissa, Kahdennessatoista Laulussa. Ei riisiä, vehnää, maitoa, eikä sokeria ole saatavissa. Silloin on syötävä lihaa. Tämä tulee olemaan asiaintila. Ja ehkä on syötävä ihmislihaakin. Tämä syntinen elämä alentuu niin alas, että heistä tulee yhä syntisempiä. Tān aham dviṣataḥ krūrān kṣīpāmy ajasram andhe-yoniṣu (BG 16.19). Ne jotka ovat demoneita, syntisiä, on luonnon laki asettaa heidät sellaisiin olosuhteisiin joissa heistä tulee yhä demonisempia jotta he eivät milloinkaan kykene ymmärtämään mikä on Jumala. Tämä on luonnon laki. Jos haluatte unohtaa Jumalan, niin Jumala asettaa teidät sellaiseen olotilaan jossa ette ikinä voi ymmärtää mikä on Jumala. Se on demonista elämää. Sekin aika vielä tulee. Nykyhetkellä on vielä muutamia joita kiinnostaa mikä on Jumala. Arto arthārtī jijñāsu jñānī (CC Madhya 24.95). Mutta edessämme odottaa aika, kun ei ole enää järkeä ymmärtää Jumalaa. Se on Kali-yugan viimeinen vaihe, ja sinä aikana Kalkī avatāra, Kalkī avatāra saapuu. Sinä aikana ei saarnata Jumal-tietoisuutta, vaan ainoastaan tapetaan, tapetaan vain. Kalkī avatāra vain teurastaa miekallaan. Sitten saapuu jälleen Satya-yuga. Saapuu taas kultainen aikakausi.