FI/Prabhupada 0251 - Gopit ovat Krishnan ikuisia seuralaisia
Lecture on BG 2.6 -- London, August 6, 1973
Joten koko Bhagavad-gītān opetus kuuluu: Teidän ei tulisi toimia itsenne hyväksi, vaan teidän tulisi toimia Kṛṣṇalle. Siis jopa taistellessa Kṛṣṇan vuoksi, tai jopa kun tehdään jotakin kammottavaa Kṛṣṇan vuoksi... Aivan kuin gopīt. Gopīt olivat Kṛṣṇan lumoamia. Kṛṣṇa oli nuori poika, hyvin kaunis, ja gopīt olivat nuoria tyttöjä. Se on pinnallinen... Itse asiassa, gopīt ovat Kṛṣṇan ikuisia seuralaisia. Ānanda-cinmaya-rasa-pratibhāvitābhiḥ (Bs. 5.37). He ovat Kṛṣṇan laajentumia, Kṛṣṇan iloenergian laajentuma. Heidät on tarkoitettu Kṛṣṇan iloksi. He eivät ole tavallisia naisia. Mutta pinnallisessa mielessä, vain opettaakseen meille miten rakastaa Kṛṣṇaa kaiken uhallakin... Siksi gopīt, kun he olivat Kṛṣṇan puoleensavetämiä keskiyöllä... Kṛṣṇa soitti huilua, ja heistä tuli viehtyneitä ja he lähtivät kotoaan. Jotkut heistä olivat vankina. He luopuivat elämästäänkin. He olivat niin viehtyneitä. Nythän on niin, että tällainen käytös, jos nuoret tytöt... Veedisen sivistyksen mukaan he eivät voi mennä ulos isän, aviomiehen tai veljen suojista. Ei, he eivät voi. Varsinkaan keskellä yötä. Tämä oli siis Veedisten periaatteiden vastaista. Se on eräänlaista avointa prostituutiota. Mutta koska se tehtiin Kṛṣṇan hyväksi, Herra Caitanya Mahāprabhu, Hän suosittelee, ramyā kācid upāsanā vraja-vadhubhiḥ kalpitā: "Ei ole olemassa parempaa palvontaa kuin se, jonka toteuttivat vraja gopīt. Vraja-vadhu. Kammottavinta. Se, että nuori tyttö lähtee aviomiehen, tai isän, huomasta ja menee toisen nuoren pojan luokse, on Veedisen kulttuurin mukaan kaikkein kammottavinta. Joten silti, koska se oli, koska keskellä oli Kṛṣṇa, se hyväksytään korkeimmaksi palvonnan muodoksi. Sitä on Kṛṣṇa tietoisuus. Meidän on opittava miten toimia vain Kṛṣṇan hyväksi, miten rakastaa vain Kṛṣṇaa. Silloin meidän elämämme on menestyksekäs.
Ja ihmiselämä... Koska me olemme myös tulleet alas Vaikuṇṭhasta joitakin miljoonia ja miljoonia ja miljoonia vuosia sitten. Anādi karama-phale. Anādi merkitsee ennen luomista. Me elävät olennot, me olemme ikuisia. Jopa luominen tuhotaan miljoonien ja biljoonien vuosien jälkeen, mutta eläviä olentoja ei tuhota. Na hanyate hanyamāne śarīre (BG 2.20). He pysyvät. Joten kun tämä koko kosminen ilmentymä tuhotaan, elävät olennot pysyvät Viṣṇun kehossa. Sitten kun luominen jälleen tapahtuu, he tulevat taas ulos täyttämään halujaan. Todellinen halu on miten palata takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Joten tämä mahdollisuus annetaan. Joten jos tämä mahdollisuus käytetään väärin, tämä elämä, ihmiselämä, se on hyvin, hyvin suuri riski. Meidän on jälleen hyväksyttävä elämän ja kuoleman kehä. Eikä vain se, vaan jos emme täytä elämän päämäärää, niin koko luominen tuhotaan taas ja meidän on pakko pysyä Viṣṇun kehossa miljoonia ja biljoonia vuosia. Taas meidän on tultava. Joten siksi sitä kutsutaan sanoilla anādi karama-phale. Anādi tarkoittaa "ennen luomista." Tällaista on meneillään. Ja opettaakseen höplästä vedettyjä elollisia olentoja, Kṛṣṇa saapuu henkilökohtaisesti.
Kṛṣṇa on hyvin innokas viemään meidät takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Koska me olemme erottamaton osa Kṛṣṇaa. Kuvitellaan että poikanne maleksii kadulla, ettekö tekin olisi huolissanne, "Voi, sattuu pian jokin onnettomuus ja poikaparka pääsee hengestään." Joten menette ja yritätte selvittää tilanteen. Samoin on myös Kṛṣṇan asemakin sellainen. Me olemme täällä aineellisessa maailmassa ja kärsimme vain elämä toisensa jälkeen. Duḥkhālayam aśāśvatam (BG 8.15). Tämä paikka on surkea. Mutta māyān harha, me pidämme tätä surkeaa elämäntilaa onnellisuutena. Tätä sanotaan māyāksi. Tässä aineellisessa maailmassa ei ole onnellisuutta. Kaikki surkeaa kurjuutta. Heti kun ymmärrämme että kaikki on surkeaa täällä aineellisessa maailmassa ja mitä pikemmin me valmistaudumme jättämään tämän aineellisen maailman ja menemään takaisin kotiin, takaisin... se on meidän järkevyyttämme. Muutoin, mitä hyvänsä teemmekin, meidät vain lyödään. Me nimittäin menemme ohi tavoitteemme. Na te viduḥ svārtha-gatiṁ hi viṣṇum (SB 7.5.31). Durāśayā. Olemme, toivomme toivottomuudessamme - ei se toteudu ikinä - yritämme säädellä asioita täällä tullaksemme onnellisiksi ilman Jumala-tietoisuutta. Sitä ei milloinkaan tapahdu... Na te viduḥ svārtha-gatiṁ hi viṣṇuṁ durāśayā. Durāśayā tarkoittaa "toivomusta joka ei milloinkaan toteudu."